Vihdoin! Ties koska aloitettu virkkuu, josta piti tulla kuopukselle (4v.) pusero, mutta tulikin esikoiselle (11½v.) toppi.
Oon tätä jo ennekin täällä ällistellyt, kun aloitin 92-senttisen koolla puseron virkkausta. Silmukkamäärät on siis kotoisin Novitan kesänumeron tytön ananaspitsihelmaisesta mekosta. Muutaman kierroksen jälkeen oli pakko todeta, että mitat on ihan poskellaan ja totta puhuen mulle olis ollut helpotus purkaa koko tekele.
Mutta ehtipä tuo Isosisko kuulla, kun puoliääneen taivastelin virkkuun kokomokaa ja puhisin mm. itsekseni, että tämähän mahtuisi vaikka sulle. Siitä tytär siis innostui ja vaati saada pehmeänihanan topin itselleen. Moni muu työ on tämän ärsytyksen edelle ehättänyt, mutta tänään vihdoin sain virkattua etuosan ja olkaimet. Jos olisin oikeasti ryhtynyt toppia tekemään, siitä olisi tullut varsin erinäköinen, mutta tämä olkoon nyt tässä. Jos muuten toppi jää käyttämättömänä komeroon, niin mä sitten pöllin ja puran sen.
Mallivirkkuu on ihan kiva ja ainakin ilmava.
Lankana siis Novitan uusi Bambu-lanka ja sitä meni muistaakseni 3 kerää + risat. Koukku oli kolmemillinen. Punnitsen topin myöhemmin, sillä nyt se on jo käytössä. Veikkaan, että aika tarkalleen 150 g se on.
Täällä muinoin - jo maaliskuussa siis - mainittu vihreä virkkaus tuli myös tiensä päähän. Purin sen, koska se oli ihan laatikkomallia eikä enää edennyt yrityksistä huolimatta.. Nyt oon siis saanut tehtyä noita uusimpia keskeneräisiä, joilla on ollut vakava ufoleima otsassaan. Toinen valmiiksi, toinen purettu ja olo on varsin huojentunut. Kohta saa aloittaa jotain kivaa uutta!
Täsmennän tilastot fufojen, ufojen, langankulujen + muiden tietojen kohdalta tuonnempana, mutta nyt täytyy mennä soveltamaan sapuskaa väelle.
Mukavaa pyhäpäivän iltaa :)!
Kommentit