* Hoilataan reippaasti Hämä-hämähäkki-laulun sävelellä.

Toivottavasti alkaneen kuukauden aikana voidaan monta kertaa iloisesti vislailla tätä tunnarina, sillä nythän alkoi Jämälankojen tuhoamisprojekti!

1427965.jpg

 

Sen verran vielä vilkaisua menneisiin, että tsekkailin maaliskuun tilastojani. Valmistuipa taas yhtä sun toista sekalaista. Lankaa kului vähän yli kilo, 1133 g. Melkoisen paljon sitä tuli hankittua lisääkin. Tarkistuslaskenta on vielä hieman... öh, kesken.
Viime vuonna hamsterien jälkimainingeissa iski jonkinlainen neulomislama, onneksi nyt ei sentään käynyt samoin.
 
Maaliskuussa syntyi 2 pipoa, tilkkuja lohtupeittoon, 3 sukat, neulottuja pääsiäismunia, tiskirätti, virkattu huivi sekä Samoksesta Pikkumyyn jakku ja tuo viimeisin sininen perusneulepusero.
Laskeskelin myös huvikseni, että maaliskuussa kului ns. jämälankoja n. 350 g, lähinnä lohtutilkkuihin, virkattuihin muniin, pipoon sekä lasten sukkiin. 
 
 
Nyt pitää siis jatkaa jämälankajemmojen penkomista ja jämälankaideoiden kehittelemistä. Kyllä on taas kertynyt monenlaista nyssäkkää ja nässäkkää. Aion kyllä tehdä muitakin neuleita.  Keskeneräisiä on jo varsin valmiina vartoilemassakin.
Laskeskelin muuten sitäkin, paljonko yhdessä kuussa syntyy uutta jämälankaa... Sitä on tietty vähän hankala määritellä, mutta jos lasketaan ihan vain se, paljonko maaliskuussa jäi jäljelle korkatuista keristä, niin 80 g sain tulokseksi. Oikeastaan tuo kuulostaa aika vähältä, mutta mullahan meinas ennemminkin loppua lanka kesken..
Suurin osa noista töistä taisi olla semmoisia, että käyttämääni jämälankaa jäi vieläkin jäljelle..
 
 
Tällä hetkellä aktiivisin keskeneräinen on kuopuksen tunika. Sitäkin teen langanjämistä ja tavallaan on nyt tosi kätevää, kun voi vielä matkan varrella pohtia, minkäpituisen työn tekee ja laittaako lyhyet vaiko pitkät hihat. Toisaalta on tosi vaikea päättää, mikä mitta lopulta on paras. Tunika olisi ollut jo valmis, jos en olisi jo ainakin 7 kertaa päättänyt tehdä "vielä pari senttiä". Tästäkin työstä jää joka tapauksessa jäljelle jämälankaa, kuinkas muuten.
 
 
Niin että hauskaa huhtikuuta ja etenkin JÄMÄLANKAKUUTA kaikille!!
 
 
 
Voi, meinasi ihan unohtua esitellä valmistuneita tunikoita:
 
Hannaliinin mekoksi venähtänyt tunika täällä.
Elinan paituli löytyy täältä.