Etsitään peruspuseron ohjeita!
Nyt tiedän, miksi niin monet paidat jäävät (mulla) UFOiksi. Langan määrän arvioiminen alakanttiin on tietysti yksi syy. Kun lanka loppuu, eikä uutta saa, menee homma pieleen.
Kunnollisen ja mahdollisimman yksinkertaisen, minimaalisin viimeistelyin toteutettavan perusmallin puuttuminen on kyllä toinen syy. Tapanani on ollut aloittaa (useimmiten pyörönä) puseron neulominen suit sait sukkelaan alaresorista ja edetä paidan kainaloihin asti hyvinkin vikkelään - ilman mitään mallitilkkuja tai ohjeita tai muuta tukimateriaalia tietenkin. Siihen se sitten se pysähtyy, kun vasta tässä vaiheessa alan miettiä, millainen yläosa, millaiset kädentiet, millainen kaulus, kiinnityssysteemi, millainen ja millainen.... Tähän neuvottomuusvaiheeseen kun vielä yhdistetään se varatun lankamäärän yllättävän nopea hupeneminen, alkaa koko homma pikku hiljaa muuttua vastenmieliseksi. Se ei ole enää yhtään kivaa, pikku hiljaa se muuttuu suorastaan mahdottomaksi. Ratkaisuja miettiessä tulee yleensä aloitettua uusi työ, joka viekin sitten mennessään.
Tästä syystä olenkin nykyisin opetellut tekemään neuleita OHJEESTA, että olisi sitten jotain, mihin nojata, kun tulee tenkkapoo.
Nyt olen löytänyt jo muutaman lupaavan puseromallin. Hyvä olisi, jos sitä perusmallia voisi vähän itsekseen viilailla, muunnella, kirjoneuloa, kuvioida ja ties vaikka mitä. Lankoja olisi kyllä odottamassa ja jopa muutama UFO näyttäisi valmistumiskelpoiselta hyvän mallin avulla.
Ullasta löysin jo kaksi hyvänkuuloista ohjetta.
Armi-paita on toinen ja toinen on "ylösalaisraglan".
Lisäksi Ullasta löytyy kätevä lapsen kaarrokeneule.
KristiinaS oli neulonut Tennessee-langalla puseron, johon ohje löytyy (kuulemma) mm. Novita Butterfly-langan vyötteestä sekä Neuleen neljä vuodenaikaa -kirjasta. Siitä puserosta tulikin oikeastaan mieleeni tämä puseromallin metsästys.
Yhteishyvän peruspaitakin löytyi. (edit.)
Listaan nyt näitä perusmalleja tähän ihan itselleni, mutta lisäilen, jos ja kun niitä bongailen.
------
EDIT: Lisään Kirsiärrän ( sekä Susannan) kommenteista tähän näkösälle:
"Suosittelen The Knitter's Handy Book of Sweater Patterns -kirjaa. Siinä on perustiedot puseroille ja villatakeille hihatyypin mukaan (pudotettu, istutettu, satula, raglan), koot lapsille ja aikuisille. Langankulutus on ilmoitettu metreinä aina kunkin mallin ja koon mukaan. "
- - - - - - -
PS. Uusi Ulla taitaa olla piakkoin tulossa, itse ainakin odotan jo mielenkiinnolla tulevaa..
PS 2. Joko huomasitte pehmokilpailun uusimmassa Pirkassa? Jotain asiasta löytynee lähiaikoina nettisivuiltakin.
Kommentit