Listasin eilen keskeneräisiä neuletöitäni eli UFOja (= UnFinished Objects), siis niitä TOSI vanhoja. Mulla on jopa 80-luvulta muutamia töitä, jotka on aikoinaan jääneet ullakon kätköihin opiskelemaan lähtiessä ja koska lankoja ei ole ollut riittävästi, ne on todellakin aika surkeissa vaiheissa. Aina välillä niitä katselen ja tulee jotenkin epätoivoinen olo, kun en tiedä, mistä päästä alkaisin ja mitä niille oikein tekisin. Kuviakin oon ajatellut niistä ottaa, mutta se taitaa kyllä olla vähän liian masentavaa.

Sitten mulla välähti: Yhdistän Spectrumin ja UFOt. Kyllä, kaikkia spectran värejä varmana löytyy tuolta UFOlaatikosta, nyt pitää siis vain päättää, mitä voisi tehdä esimerkiksi vaaleanpunais-valko-liilalle Cottonella -tekeleelle, johon ei ole enää lankoja loppuunsaattanista varten.  Neulottuna on etu- ja takakappale ja nekin ilman pääntietä. Yläosalle pitäis siis tehdä jotain, että sais vähän hihantynkää ja kaula-aukon. Jos liivit tulis kunnolla muotiin, niin olisin hetkessä TosiMegaTrendikäs, sen verran monta hihatonta villuria tuolla olis muutettavissa liiveiksi.

Onni onnettomuudessa on se, että muutamatkin kasarimalliset väljät neuleet näyttää aika sopivan tyköistuvilta nykymuodin mukaan. En siis aio ihan heti mennä mukaan lepakkohihavillityksiin, haha.

Ruoantähteille sentäs yleensä voi tehdä jotain ja liian ruoan voi vaikka pakastaa. Mutta mitä ihmettä tehdään langoille? Jos niitä ostaa liian vähän, jää tekele kesken. Jos niitä ostaa liikaa, on kohta huusholli erilaisten jämälankojen ylivyörytettynä? Ja koska tätä vyörymistä on tapahtunut vuosikymmenien ajan, alkaa kai olla epätoivoista enää edes yrittää tehdä asialle mitään.

Nyt taasen kun mulla on kolmea väriä Tovea, mistään niistä ei yksin saa tehtyä mitään ja yhdessä käytettynäkin saa koko ajan miettiä, mikä lanka riittää vielä seuraavaan raitaan... Yritän nyt nimittäin tuhota Toveja loppuun ja ihan kohta pääsen myöskin testaamaan, onko 22 cm minipyöröpuikosta mitään hyötyä kavennuksissa.

51156.jpg

Mutta onneksi nää on sentäs aika pieniä murheita maailmankaikkeudessa. Aurinko paistaa ihanasti ja mää rakastan purojen tekemistä meidän pihalta tuonne ojaan :).

Lupaan muuten tehdä ne kirjolapaset loppuun seuraavaks, minähän vedin vaan välillä vähän henkeä ;).

Hauskaa viikonloppua muuten kaikille!!