Valmista!! Huraa! Aaltoja, aploodeja, hämmästystä, rumpujen päristystä!! Vihdoinkin :).
Hamonen
Edit. 13.5. parempi kuva:
Hassu juttu, viime vuonnakin oli hame vaiheessa.. tämä näin:
Niin, mutta tällä kertaa ei pitänyt tulla hametta, eikä etenkään Helminpäivähametta :D. Piti tulla ensinnäkin bolero taikka jakku, jo viime vuonna. Katsohan vaikka tänne. Kumma kun en löydä sitä kuvaa gallerista. Lisään, jos se löytyy..
Edit; kuva löytyi ja näin pitkällä siis oltiin jo viime maaliskuussa...
Homma kuitenkin töksähti tuon reippaan alun jälkeen, ja omaksi ällistyksekseni päädyin peräti purkamaan aloituksen. Meillähän ei yleensä pureta.
Seuraavaksi langasta kuitenkin meinasi tulla kesätoppi. Kun edellinen Moda ilmestyi (tänäänhän tuli uusin), aloin heti neuloa toppia Modan ohjeen mukaan. Topista olisi pitänyt tulla hoikan 5-vuotiaan kokoa, mutta eipä siltä näyttänyt. Kavensin pitsikuvion jälkeen silmukoita aika reilusti, ja silti topista tuli lopulta hame eikä toppi.
Tänään tämä hamonen vihdoin valmistui, juuri äsken ompelin vyötärökuminauhan kiinni ja päättelin langanpäät.
Koska lanka oli purkutavaraa, neulejäljestä tuli vähän epätasaista.Valitsin puikoiksi 3-milliset, kun en halunnut hameesta peltiä. Tasaisempi jälki olisi varmaan tullut pienemmillä puikoilla, mutta sitten neule olisi ollut raskaampi. Kunhan hame käy pesussa, luulen kyllä, että epätasaisuus häviää.
Kuva on edellisvuotiseen tapaan otettu sovitusvaiheessa, hamosen haltija oli juuri tullut pihalta "futaamasta", siksi yllä hieman vähemmän tyylikäs väriyhdistelmä ja ei-niin-romanttiset futissukat :). Neito itse ei kylläkään harrasta (vielä?) futista, mutta kun kaikki muut harrastavat, on isoveljen pieneksi jääneistä futiskamppeista iso ilo :D.
Parempia kuvia näemme toivottavasti toiste. Pitäähän vielä tarkistaa ohjeen tiedot ja punnita neule (~ vähän vajaa kaksi kerää Mandarin Petitiä) ja laittaa sitten tiedot kunnolla muistiin. Kesähameita on kiva neuloa, joten muistiinpanoista saattaisi jopa olla jotain hyötyä :).
* * *
Vallan jenkkisöpöjä tyttöneuleita ja virkkuita löytää vaikkapa täältä. Mulla kävi mäihä ja sain yhden mallin ihan ilmaiseksi. Jahka ehdin aloittaa..
Vuodatuksella oli joku käyttäjäkysely, johon vastaaminen kesti noin 7 sekuntia. Käykää napsauttamassa rastit ruutuihin.
Blogilistan vähintäänkin mielenkiintoista "uudistusta" on eri hauska seurata :D. Jep-jep. Ensin meinasi kyllä mennä ksylitolipurkka väärään kurkkuun, kun löysin itteni ja blogini vähintäänkin oudoista kanavista. Noo, kai ne sieltä aikanaan löytyy oikestakin paikoista. Toiv.
Jos vähän neulois vielä..
Kommentit