Kylläpäs meni päivä vikkelään. Lähdettiin esikoisen kanssa vähän alennusmyyntejä (humputi) kiertämään, mukavat "lahja"lahjakortit mukanamme. Kaikenlaista kivaa vaatetavaraa (lumputi) löytyi ja puoli päivää meni niin, että vilahti. Lääh.

 

Eija kyseli kommenteissa Pro Tuomaksesta. Tuomashan vastaanotti tuomaanpäivänä joulun alla kasan kaikenlaista lämmittävää ja muuta mukavaa. Matamin blogissa on erillinen sivu tähän aiheeseen liittyen. Sieltä löytyy lista  lahjoituksista ja linkkejä kuviin. Siellä on myös pohjimmaisena Tuomaksen kaikille asianosaisille lähettämä kirje kiitoksineen. "Konkreettisin" kiitos bloginomistajille olikin sitten kunkin Vuodatuksen blogin kuvagallerian suurentuminen mukavasti.

 

Sain muuten tuosta eilisen ufolistasta jokusen tehtyä jo valmiiksi. Alkoi niin ärsyttää oma saamattomuus, että tekaisin useammankin pienen työn pois päiväjärjestyksestä. Yksi on hieman jälkijättöinen joululahja, joten kuvaan ne jutut sitten kun kyseinen lahja on annettu eteenpäin, ettei menisi "hyvä ylläri" hukkaan. Muut onkin sitten ensivuoden joululahjoja, luultavasti.

 

Arpajaisiin voi osallistua vielä tämän illan ajan. Viimeistään klo 23.00 arvontaluukku sulkeutuu ja viikonlopun aikana arvon sitten voittajan. Koneelle ehtimisestä ei nyt ole takuita, kun porukkaa häärii koko ajan tässä ja jonoakin välillä on, mutta joka tapauksessa arvonta hoidetaan niin, että heti uudenvuoden puolella saadaan paketit postiin.

 

Olis kiva ehtiä vähän neulomaankin, sillä päätin lopulta jatkaa sen Fifin noine hyvineen loppuun ja katsoa, miltä se sit näyttää. Kuten kommenteissakin muutama oli todennut, ei se huivi koskaan käytössä suorana ole ja ensijärkytyksen ja -ärsytyksen hälvettyä se väriero ei IHAN niin paljon enää haittaakaan..

Mukavaa viikonloppua ja vuodenvaihdetta kaikille!! Nyt mars saunaan.