Hui! Meikäläinen lähti näihin Olympiakisoihin niin soitellen, ettei ole tosikaan. Tuntui niin epätodelliselta tuolla perheen kanssa kesälomamatkaillessa koko kisat, enkäpäs edes älynnyt ilmoittaa Ravelryyn projektiani ajoissa. Kun sitten kisat alkoivat, mietin vielä kaikessa rauhassa Minttumaarihuiviani. Sitähän minä lauantaina neuloin Vanhassa Kahvilassakin, kun en ollut vielä keksinyt, mitä palmikkoa siihen takkiini sovittaisin.

Vaan eilen illalla iski paniikki. Tajusin, että nämä kisat eivät kauaa kestä, ja jos aion kokonaisen M-kokoisen villatakin tuossa pariviikkoisessa neuloa, on se tehtävä. Heti. Nyt. IIK!

Suunnilleen tasaisen vauhdin taulukolla neulottuna Isovelikeriä pitäisi kulua vähintään kolmasosa per päivä, mieluummin päivänä muutamana vaikka puolikaskin kerä. Ei oltu eilen ihan siinä vauhdissa, eikä olla vieläkään. Kisojakaan en ole vielä ehtinyt seuraamaan. Nyt kun aikaa olisi, Peking nukkuu. Voihan rähmätti. No, sattuneista syistä tämäkin päivä on mennyt ihan muissa mietteissä.

Lasten isomummu täyttää huomenna 100 vuotta ja tätä suurta merkkipäivää saimme tänään juhlia yllättävän virkeän päivänsankarin seurassa. Oli todella lämminhenkiset ja päivänsankarin oloiset juhlat.

Tämä kesä on muutenkin ollut yhtä juhlaa. Olemme siis saaneet viettää monia mukavia ja hauskoja juhlapäiviä sukulaisten seurassa, juurikin viikko sittenkin juhlimme (vähän kuin harjoituksena näille satavuotisille) sedän 5-kymppisiä. Tänään tuntui kuitenkin erityisen hyvältä juhlien jälkeen vetää lenkkarit jalkaan, heittää reppu selkään ja suunnata metsään. Voi, miten se tekikin hyvää.

 

Päivän neuletinki; kolmasosa tai jopa ½ kerää Isoveikkaa olympianeuleen kanssa on nyt siis vielä edessä, joten parasta kai palata puikkojen pariin. Tiedossa on hihasilmukoiden laskemista ja muuta säätämistä, joten se pitää tehdä nyt, kun ajatus vielä kulkee :). 

Paljon tsemppiä kanssakisailijoille ja tietty myös kaikille suomalaisurheilijoille oikeisiin kisoihin!! Peukut pystyyn, että kunto kestää ja aika riittää!

 

2750004781_125262a3f0.jpg

Tilanne 10.8.08

Nyt siis soffalle istumaan ja neulomaan. Ettei kävisi kuin entiselle painijalle, joka ei saanut painoaan laskemaan oikeaan sarjaan, vaikka kuinka istui saunassa ja hikoili. Klups.