Tänään ostin lankaa, mutten itselleni. Kuiva(ksi)harjoittelua.
Pipoviikon arvontapalkinnon kävin jemmaamassa valmiiksi, joten ainakaan sen takia ei tarvitse lankakauppaan hairahtua.
 
 
Näköjään aina vaan ja jälleen kerran, virkatut lakit menee mulla ekalla yrityksellä pieleen. Onko meidän perheen jäsenillä keskimääräisesti ihan  vääränkokoinen pää, vai mikä mahtaa mättää? Miksi mä silti aina yritän tehdä ohjeesta, kun kuitenkin joudun ite säätämään?
 
Taannoisesta myssykästä tuli siis lankakori. Lankawanhus oli sen verran valjua väriltänsä, ettei maksanut edes vaivaa purkaa ja säätää pipoksi. En sitä pipona olisi kuitenkaan käyttänyt. Kerällä lanka näytti ihan nätiltä, mutta valmiina ei enää munpiponväriseltä.
 
 
Huvikseni laskeskelin tammikuun valmistuneiden töiden langankulutusta. Siinähän on mukana joulukuun puolella aloitettuja juttuja ja lankaa kului vähän päälle 1½ kiloa. Sen jos tuplaisi hamsteritavoitteeksi(siis että jotain vähennystä näkyisikin jossain), pitäisi neuloa n. 100 g päivässä. Taitaa mennä yötöiksi! 
 
No, pääasia, että sekin kulutus olisi sitten omia varastolankoja eikä tulisi piipahdettua kaupan lankahyllyillä. Oikeasta Lankakaupastahan voi vaan kävellä ohi, mutta Vapaa Valinnassa pitää oikein ajatuksella vaihtaa totuttua kulkureittiä.
Kuopuskin sen tietää, että "käydäänkö vielä katsomassa vähän lankoja" :).
 
Suklaalakkoon ei varmaan ainakaan kannata ryhtyä samaan aikaan kuin langanostolakkoon?
 
 
Tänään pitää vielä muokata Miähen vihreää pipoa. Se "ihan hyvä" ei sitten ollutkaan ihan niin hyvä, joten puretaan vähän, lisätään korkeutta ja kavennetaan uusiksi.
 
 
Eilen illalla aloitin yhdet lapaset ja tänä aamuna vielä toiset, mutta ne oli tarkoitettukin vain väliaikaistoiminnoiksi :D. Purettu siis pois jo ja nyt vaan odotellaan, että alkais jo helmikuu!
 
 
Eka hamsterityö?  Pipo, ehkä vielä yksi tai kaksi. Sitten lapaset, parit sukat ja voihan vitsit, kun en keksi, mikä isompi työ olisi hyvä. Mun ongelmalangathan on just noita kerä sieltä, toinen täältä.
Jossain kyllä luuraa kassillinen Jussia ja muutama Isovelikin on kodinhoitohuoneen kaapissa, mutta ilman mitään järkevää suunnitelmaa.
 
 
Joo, on mulla perhosia vatsassa :D.
Jotenkin tää aloittamisen odottelu kai sen tekee, kun eihän tässä muuta tehdä kuin neulotaan ja ollaan vaan ostamatta uutta lankaa.
Mitä te muut meinaatte ekaks aloittaa?