Sukkasadon lopuksi neuloin pitkävartiset sukat kuopukselle. Niistähän piti alun perin tulla sukat esikoiselle, mutta kerrankos sitä silmukkamäärät menee metsikköön. Otin siis vielä yhdet sukat puikoille, vaikka varsinainen satokausi loppuikin jo.

 
Novitan Nalle on hyvä peruslanka, mutta harmillisesti eri värit ovat eri paksuisia. On tämä ennenkin todettu, mutta enpäs osannut pitää varaani.
Tykkään käyttää raitalankojen tukena yksiväristä lankaa ihan ulkonäkösyistä. Lisäksi yksivärinen lanka auttaa silloin, kun kerä raitalankaa ei ihan riitä tai raidat eivät mene ihan tasan.
Niin minä nytkin laitoin resoriin ja kantapäähän yksiväristä sinistä Nallea ja tarvitsin sitä vielä lopussakin, niin kuin vähän ounastelinkin.    
 
 
Harmillinen juttu oli se, että yksivärinen sininen olikin selvästi ohuempaa kuin raitalanka. Eihän se muuten haittaisi, mutta olipa hassua neuloa juuri sukan kantapää ohuemmalla langalla. Vaan kun en tajunnut ajoissa asiaa.
Neuloin tietty resorin puoli numeroa pienemmillä puikoilla. Siksi en varmaan eroa huomannut ennen kuin kantapään jälkeen siirryin takaisin raitalankaan. Enkä millään viitsinyt ruveta purkamaan. Enkä edes hoksannut tehdä vahvistettua kantapäätä. Että se nyt tässä vähän kismittää, kun näin nätit sukat kuitenkin sain tehdyksi.
Onneksi käyttäjä asuu saman katon alla, niin että jos ne nyt ihan heti alkaa kulua puhki, pääsen tekemään asialle jotain. Virkkaan vaikka kivan ja koristeellisen paikan kantalappuun?!
 
Pitkävartiset sukat
Ohje: perussukka
Koko: 38
Lanka: Novita Nalle kukkaketo/sinikello ja Novita Nalle aloevera yht. 123 g
Puikot: 2,5 ja 3 mm
64 s alussa, nilkkaan kavennus 60 s.
 
Raitalangan kulutus meni ihan nappiin. Punnitsin kerän (tasan 100 g) ennen neulomista - yleensä en muista sitä tehdä, vaikka pitäisi.
Aloin kutoa ekaa sukkaa ja kun olin jo aika pitkällä, aloin keriä toisesta päästä toista kerää. Apuna mulla oli synttärilahjaksi saatu langankerimislaite, SUURKIITOS Famulle  tästä ihanasta lahjasta ja viikonloppuvilkutukset samalla sinne anoppilaan! Kerijää on todellakin jo käytetty ja nytkin yksi vyyhti odottaa kerille pääsemistä, lapaskuuhun liittyen..
 
Niin minä sitten kerin ja punnitsin välillä kerää ja kun kerä painoi vähän vaille 50 g, katsoin kerästä oikean raidan ja pätkäisin langan siihen. Meni muuten todella tarkasti, ei jäänyt kuin 2-3 grammaa lopulta jäljelle!
 
* * *
 
Nyt mulla on oikeastaan kahdetkin lapaset puikoilla. Molemmista tulee kaksiväriset, enkä minä   osaa päättää sitä kakkosväriä!
Oon kaivanut kaikki mahdolliset nallet, sisut, tico-ticot ynnä muut ohuet sukkalangat, mutta en vain osaa päättää.
 
 
Hyvää viikonloppua ja iloisia kutomisia kaikille! Käykää katsomassa kivoja lapasia Lapaskuublogissa, siellä on jo kaikenlaista hienoa ja lämmintä valmistunut!