Täällä on siis remontteerattu. Hyvin saatiin eka lomaprojekti tehtyä, mutta se jälkisiivous on kyllä tyyyylsää. Yök. Yksi huone kun tyhjennettiin, niin tavaraa oli ympäriinsä suunnilleen kolmen huoneen verran. Niistä vielä aika iso osa oli meikäläisen kangaslaatikoita, jotka on erilaisista huonejärjestyksen vaihdoista johtuen seilanneet paikasta toiseen jo eräänkin kerran. Muiden seulomisapua ei siis voinut oikein ottaa vastaan, vaan mun ne oli käytävä ihan itse läpi. Laatikoita oli sivumennen sanoen monta. On vieläkin, mutta nyt ne on edes vähän järjestyksessä.
Kun yhden huoneen sisustaa, niin kaikki muutkin menee vähän uusiksi, joten muutakin kuin kangastavaraa on roudattu selkä vääränä. Nyt kyllä alkaa näyttää huusholli taas ihan asuttavalta ja tuntuu tosi mukavalta, kun kauan suunniteltu remontti on nyt tehtynä. Ei olis meistä uskonut.
Tavallaan oli myös ihan mielenkiintoista käydä kangaslootia läpi ja samalla jopa vähän suunnitella, mitä niistä ehkä alkaisi ompelemaan. Löytyi sieltä muutama tyystin unohtunut ompelu-ufokin.
Yksi ufo on tässä työn alla, kun huomasin, että sille voipi olla käyttöä. Muuten on ollut varsin hiljaista kaikilla lankarintamilla. Lienee vaarallista ääneen mainitakaan, mutta vähäisen kulutuksen ohessa en ole ostanut tässä kuussa vielä yhtään lankaa!! En ole ehtinyt, mutta en kovin kaivannutkaan. Vielä.
Tunnustan; Ufoilukannustuspalkinto on vielä lähettämättä (Rva Oranssille, jolta olen kyllä saanut jo yhteystiedot - kiitos!) ja sniikkeribongaukset Neulenuotteihin on tekemättä tosi pitkältä ajalta. Molemmat asiat on kyllä vielä muistissa ja yritän hoitaa ne pikapuoliin, kunhan ajatustoimintaa ja aikaa taas vapautuu semmoisiin asioihin.
Mulla on kyllä ollut välillä suorastaan ikävä blogikierrokselle (ja ainakin olis ollut mukavaa hetkeksi istahtaa aloilleen), mutta kun ei nyt vaan ole ehtinyt. Taidanpa hetkosen kierrellä kurkistelemassa, mitä teille kaikille oikein kuuluu :).
Mukavaa kohta alkavaa viikonloppua kaikille!!
P.s. Jassoo, näköjään toi laskuri taas tasaa kävijämääriä oman mielensä mukaan. Pöh. Se on kyllä ihan pihalla koko hommasta.
Kommentit