Mää kävin messuilla. Yllätys-yllätys.
 
Nyt oli hyvät etukäteissuunnitelmat, niin ei tarvinnut kävellä mitään maratoonia. 
Katsoin jo kotona etukäteen listalta kohteet, jotka ehdottomasti halusin bongata. Kun pääsimme sisään, ympyröin kynällä messukarttaan oikeat ruudut ja siitä olikin sitten helppo suunnistaa suoraan oikeisiin paikkoihin. Seuralaisena oli esikoinen, joka kulutti aikaa enimmäkseen helmien parissa, minä sitten lankaa katselin.
 
 
 
Kuvastahan löytyy mm. yksi myssy esikoiselle, yhdet huovutettavat lapaset, kaksi pitsihuivia ja kolmas pitkulainen huivi.
Lisäksi kuvassa on huovutettava kassi ja sille kaveriksi jotain asusteita, kenties huivi tai sitten lapasia. Tämä vähän riippuu siitä, onko lanka lopulta sikinsokinkirjavaa vaiko ehkä vähäsen raidallista.
Muistiin vastaisen varalle, että löytöjä tein seuraavista; Vihreä vyyhti, Pirtin kehräämö, Novita (Rose mohairit), Secretwool ja TitityyTapion kauppakin ja vielä Hobboks.
 
Olipa muuten erityisen mielenkiintoista paikan päällä selailla monia netissä näkemiäni (ja haluamiani) kirjoja. Huokasin hurjan tyytyväisenä, etten niitä kaikkia ole tilannut.
 
 
 
Kuvassa näkyvien To Be-neuleiden lisäksi lmessuilta löytyi tietty metrilakua, kermaisia toffeita, helmivälineitä neito esikoiselle ja lähtiessä bongasin vielä yhden neulegraffitin. Arvasinkin heti, että se oli Knitsean :). 
 
Tuttujakin tapasin, muitakin kuin oman paikkakunnan tuttavia. Joka toinen vuosi näemme Isognun kanssa ja Niinakin löytyi, kun oli niin hyvät tuntomerkit :D.
 
 
* * *
 
Lapaskuun apuemot ovat olleet ahkerina, toisen viikon raportit on taas julkaistu, joten käykääpäs katsomassa upeita lapasia.
Nyt ollaankin yhtäkkiä jo puolessa välissä marraskuuta ja mikä mahtava lapassaalis meillä jo onkaan!
Mulla on kahdet lapaset puikoilla ja melkein jo aloitin messulankalapasetkin.. Kassi on tulossa myös.