Ajatelkaa, tämä blogi on jo kaksivuotias! Onnea me!
Oi niitä alkuaikoja! Oli muuten Neuleolympialaiset alkamassa silloin 2006 helmikuussa ja niin kova hinku oli päästä kisoihin mukaan, ettei siinä muu auttanut kuin ryhtyä Vuodattelemaan kaiken maailman käsitöistä ihan julkisesti. Oli mulla toinenkin blogi tätä ennen jonkun aikaa, mutta tämä kommentointisysteemi tuntui niin kutkuttavalta, että kiikkiin jäin. Nyt ei osaisi varmaan enää ilman neuleblogia ollakaan!
Jokunen käsityö on sittemmin valmistunut ja on tästä ainakin se hyöty ollut, että silloin tällöin voi kaivaa vanhoja tekeleitään esille ja tehdä jonkun uuden työn vähän pienemmällä pähkäilemisvaivalla. Kun on noita muistiinpanoja nimittäin olemassa. Juuri etsiskelin sopivia silmukkamääriä yhteen huippusalaiseen (hehe) hamsterityöhön ja täältähän semmoisetkin arkistoista löytyivät.
Kaiken huippu on tietysti mahdottoman mukava neulojaväki, joka auttaa ja tsemppaa, kannustaa ja kisaa milloin minkäkin hauskan yhteisen asian ympärillä. Kiitos siis kaikille teille!!
Neuleita? No, viikonloppu on mennyt lasten harrastustoiminnan merkeissä (ja lunta kolatessa), mutta puikot ovat kyllä olleet menossa mukana. Itse asiassa mun piti aloittaa hamsterointi tuhoamalla pussillinen tai edes puolikas vanhoja sekalaisia Cottonelloja. Nyt vain kävi niin ikävästi, etten löydä niitä lankoja mistään. Pitäisköhän jonkun joskus siivota ja järjestää lankakomeronsa?
Mulla meni ihan sormi suuhun ja alkoi kauhea pähkäily, mitäs sitten? Onneksi pussillinen keltaisia Samoksia ja kipollinen jämäseiskaveikkoja pelastivat tilanteen. Niistä lisää, kunhan jotain näytettävää lie :).
Hyvää laskiasviikkoa, hamsteroimisiin!!
Kommentit