Kiitos ehdotuksista. Sinänsä kyllä yllättävää, ettei kukaan ehdottanut sukkia?
Se pääpanta mullakin on ollut mielessäni, ei tosin omaan päähän, jossa ei mitkään pannat pysy, mutta esikoiselle vois jonkun kivan hiuspidikkeen viritellä vielä joskus. Ja ohje siis löytyy täältä /pdf.
Nyt on jo kuitenkin niin monta hommaa tekeillä, että laitan päällimmäisten listan tähän itselleni varoitukseksi. Turha meikäläisen puhua mistään uusista töistä vähään aikaan ennen kuin joku (mieluiten tietty kaikki) näistä on tehty valmiiksi.
keskeneräisiä on siis:
- Samos-hihatin (etsii uutta omistajaa mittoineen)
- 3 puuvillasukat (tehty siis 3 kpl, joista millään ei paria ja kaikki on liian pieniä, lisäksi rumat tiimalasikantapään tekeleet kaikissa.)
- Wool solmu"joku" (eitiämitätekis)
- Suvi-pusero (totaalisen unohdettuna) ->
- Teddy the onneton huivitus (?)
(6.) Lisäksi tänään lupauduin tekemään jokusen puuttuvan palasen KIP-päivän peittoon.
Ja jos oikein pinnistää muistia, niin tulee ihan mieleen muutama ufo, siis tosiufo. Meikäläisen Fufosaldo on kesäkuulta suoraan sanottuna surkea.
Eli nyt vähän itsekuria peliin.
Kesäkuussa mulla näyttääkin olleen mielessä lähes pelkkiä muotopuolia vaatekappaleita. Sukkia ilman teriä saati varsia, hihattomia paitoja, yläosattomia toppeja, etukappaleettomia jakkuja jne..
Edit: Edelleen etsintäkuulutetaan AnnaK:ta, joka voitti pikapalkinnon juhannusarvonnassa. Laitapa yhteystietoja tulemaan esim. helminalle_4 ät hotmail piste com ilman välejä jne.Yahoossakin on joku osoite, en nyt vaan muista sitä, mutta siis neulontalistan kautta minut myös tavoittaa :).
Kommentit