Tosiaankin, meikäläinen on vihdoin päässyt ufo-fufoilussa vauhtiin! Täällä yksi ufo etenee sillä viisiin, että olen purkanut jo kaksi epäonnistunutta hihatekelettä sekä neulonut nuo purkulangat ja ehkä 3 korkkaamatonta kerää uuteen villatakkiin. Jes! Seuraavaksi pitää etsiä ufon varsinaiset vartalokappaleet, jotta saan ne purettua ja tehtyä villatakkiin hihat!
Tämä on oikeasti piilokuva eikä esitä oikeastaan mitään :).
Nyt on muuten jännät paikat! Siis ensinnäkin, löytyvätkö nuo kateissa olevat vartalo-osat? Toiseksi, onnistuvatko hihat tällä kertaa? Tätä nimenomaista lankaerää on nimittäin vaivannut jonkinlainen hihakirous. Olen neulonut ainakin 5-6 versiota hihoista, purkanut ja neulonut taas. Joku on aina mennyt mitoituksessa pieleen, joten tämän työn haastavin vaihe on vasta alkamassa.
Aikahan saattaa loppua kesken fufoilun suhteen, mutta ei se haita. Pääasia, että nämä Isoveljet nyt päätyisivät valmiiksi työksi, vaikka hieman jälkijunassakin.
Teen siis tätä Dropsin taideneulottua pyöriötakkia, vai mikä se erikoisfiini nimi nyt olikaan. Koska työ (tällä hetkellä reilusti yli 400 silmukkaa) on tungettu 80-senttiselle pyörölle, alkaa olla ahdasta puikoilla. Eikä ole muuten harmainta hajua, minkä kokoinen tästä takista nyt tulee. Kai se kuitenkin jollekin sopii, kunhan puikoilta tipahtaa :). Mega-annos ympyräneulomista ainakin...
No jaa, taidan tästä nyt painua etsimään näitä ex-vartalokappaleita, että pääsen jatkamaan. Pitäisi päivän tinkiin tehdä vielä 5 kierrosta :).
Etsinnässä: kaksi vihreää Isovelikappaletta! Kuvattu meitin pihamaalla 2 vuotta sitten, viimeisin havainto lankakomerojen ja ufolaarin tuntumassa n. 2 viikkoa sitten.
* Otsikon kysymykseen viitaten: Tämä lautasenmuotoinen ufo-takki lentää ulos talosta kuin leppäkeihäs, jos hihojen kanssa syntyy vähänkään entisenlaista purkuparkua...
Toisaalta tästä voi tulla vaikka suosikkivillatakki. Mistäs sitä ikinä keskeneräisestä neuleesta tietää :D.
Kommentit