Koulun kevätjuhla on vietetty, koululaisten todistukset kelvollisiksi todettu ja ansaitulle lomalle on siirrytty. Saman tien pakkasin FUFONtuhotarvikkeeni ja menin (ihan) pihalle.

631317.jpg

Olen ihan oikeasti aloittanut ufojen tuhoamisen, aika hitaasta päästä kylläkin:

631316.jpg

Pöytäliinaan tulee 4 isoa ruusua (kuvassa) ja 4 pienempää. Yksi iso ruusu oli hieman kesken, mutta ei ole enää. Tämän voisi vaikka tehdä valmiiksi pikku hiljaa. Ristipistotauluja meillä on sen verran monta, ettei enempää tarvita, mutta pöytäliinoille on aina käyttöä.

Lisäksi kaivoin 4-5 keskeneräistä eilisen listan jatkoksi. Mutta yllätys-yllätys, tein yhden keskeneräisen valmiiksikin!

Mulla on itse asiassa jo viime kesästä lähtien ollut mielessä kokeilla jotain muuta reunusta kuin hapsuja salomoninsolmuhuiviin ja tässä nyt yksi ideakokeilu, josta tykkään.

631318.jpg

Virkkasin siis tuohon reunukseen aina 4 salomoninsolmua ja sitten kiinnitin sen tuollaiseksi lenkiksi.

Ihan pumpulipilvi koko huivi:

631321.jpg

 

Anna on saanut myssypalkintonsa ja jo ottanut virkkuulangan jo käyttöönkin.

Sniikkereitäkin on taas syntynyt liuta lisää - bongaankin ne Neulenuotteihin ajan kanssa vähän tuonnempana. On tosi mukavaa käydä katsomassa, millaisia sniikkereitä maailmalla syntyy!

- 44 g Kid Mohair (lila)