Tekis mieli rupatella, muttei oo oikein mitään asiaa. Aurinko paistaa aivan ihanasti, mutta me ollaan täällä sisällä vähän nalkissa, kun pidetään taas vaihteeks lasarettia. Viikonloppuna oli kaks lasta potemassa, nyt ne loput kaks. Tylsää :(. Mutta käytiin me silti kuopuksen kanssa kelkottelemassa sillä aikaa, kun potilaat nukkui.
Kirjoittelin vaaleanpunaisten Tove-lapasten muistilappua ja se löytyy täältä.
Isommat Tovet käväisi vielä uudestaan pesukoneessa, 40 hienopesussa ja nyt ne on aivan passelit, paitsi että varsi on vähän nafti. Tarkoitus on mitata ne vielä lopullisissa mitoissaan ja (aavistuksen skeptinen minä) tahtoo katsoa, huopuuko ne ihan tönköiksi kevätloskakeleissä.
Täällä oli jo suunniteltu joululahjojen tekemistä etukäteen. Ajattelin itse ihan samaa jonain päivänä, mutta jotenkin mulla on ideat ihan kateissa. Mitä muuta vois neuloa joululahjaks, kuin lapasia tai (kaula-)huiveja?? Villapaidan teko on aika hankalaa, kun tarttis saada vähän kokoa ja mittoja. Pipotkin on vähän sellasia makuasioita. Peittoja? Ääh, ei tuu muuta mieleen.
Joka tapauksessa kehittelin kyllä mielessäni Spectrumin kuukausivärien ja joululahjavalmistelujen yhdistämistä. Oliskin aika hauska sitten aikoinaan paketoida maaliskuun pinkkiä ja huhtikuun oranssia joulupakettiin.. Vai näyttäisköhän ne sitten ihan oudoilta? Hmmmm... miettimisen arvoinen ajatus joka tapauksessa.
Vielä on parisen viikkoa aikaa hypistellä kaikkia punaisia ja pinkkejä juttuja. Mutta täytyy kyllä myöntää, että pikku hiljaa oranssit ja keltaiset langat alkavat kurkistella ja huhuilla lankahyllyiltä. Spectrum antaa ikään kuin luvan vähän varautua huhtikuun sesonkiin.. eikös...?
Kommentit