Vaaleanpunainen palmikkovillatakki edistyy kyllä. Aloitin hihat ihan uudelleen, enensin silmukoita ja olen suht tyytyväinen neulomisjälkeenkin, kun teen niitä nyt tasona. Vähän hirvittää vieläkin hihojen koko, siis pienuus. Olisi sittenkin pitänyt ottaa ohjeenmukainen lanka. Voi olla, että joku muu saakin ne hihat ja sovellan takin jotenkin ihan uusiksi. No, katsotaan nyt vielä. Palmikoiden neulominen on edelleen tosi hauskaa!

Villatakki alkaa olla liian iso mukana kuskattavaksi. Piti siis kehitellä pieniä oheisneuleita Neulekuppilaa ja muita kyläreissuja varten. Tein jokusen kännykkäpussin, niitä kun toivottiin. Merkitään nämä siis langankulutustilastoihin ennen kuin unohtuvat.

2876475762_17ee46e3f5_m.jpg

Kännykkäpussit, 5 kpl
Lanka: Sandnesgarn Tove yht. 60 g
Puikot: 3½ mm
Malli: oma

 Vihreäkin pussi on valmis, se vaan ei ehtinyt samaan huovutuspyöritykseen muiden kanssa.

2876476636_07cff61bc0.jpg

Oli muuten tosi kiva neuloa taas Tovea! Vielä hauskempaa oli huovuttaa sitä, tulee niin ihanan pehmeää ja villavaa pintaa. Tovesta tehdyt lapaset on aivan superihanat, joten kaivoinkin jo vanhat huovutettujen Tove-lapasten muistiinpanoni (klik) valmiiksi esille.

 

Nyt on puikoilla palmikoiden lisäksi jotain uutta ja aivan ihmeellistä synttärilahjalankaa.. Usein mulla uudet langat odottaa tekokohdettaan pitkäänkin, mutta tällä kertaa inspis löytyi ihan läheltä. Perästä kuuluu, sanoi torventekijä :D.

 

Hauskan viikonlopun jälkeen on vallan mukava aloittaa uusi touhukas arkiviikko. Neulomisiin!