...vai eikö bloggais?

2503175946_c1241cacdf.jpg

No enhän minä millään malta olla kertomatta, että vihdoin sain kesäneuletakkini valmiiksi!! Napit tietty puuttuu, kun eihän niitä nyt sunnuntai-iltapäivänä mistään saanut. Pikaista kuvausta varten tuikkasin etureunaan virkkuukoukun ja siihen tuommoisen virkatun kukkasen somisteeksi.

Tykkään!!! Omasta päästä tein, toki monia malleja ylhäältä alaspäin tehneenä vaikutteita tuli sieltä ja täältä. Mutta silmukkamäärät keksin/laskin ihan itse ja omassa otsalohkossa oli sellainen perusvisio, jota pyrin toteuttamaan. Tästä tuli oikeasti just sellainen kuin toivoin, joten toivottavasti napit löytyy pian, että saan näytettyä kunnon kuvia!

2503175084_ee135c9581.jpg

Novitan Samosta kului jotakuinkin tasan 500 g.

Neuloin takin ylhäältä alaspäin ja hyvä niin. Langan riittämistä pohtiessa olisin nimittäin ihan varmana saanut liudan harmaita hiuksia, jos olisin tätä toisin päin neulonut. Sen verran tarkalle meni. Jätin nimittäin helman odottamaan, kun olin neulonut kymmenisen senttiä vyötärönkohdan alapuolelle ja tein hihat valmiiksi ensin.

Hihoja tikuttelinkin pitkään ja hartaasti, tännekin huokailin sitä loputtoman tuntuista puuhaa ja pidin takin kanssa vähän taukoakin, kun kypsyin niin. Lopulta hihoista tuli kuitenkin ihanan pitkät. Ne voi nyt taittaa vaikka kaksin kerroin ja vaikka tää pesussa vähän nitistyisikin, niin hihat ei taatusti jää liian lyhyiksi!

Kun hihat oli valmiit, jatkoin helmaa ja tein sitä niin pitkään, että viimeistä Samos-kerää oli vähän vaille puolet vielä jäljellä. Päättelin helman ja lopusta kerästä sain juuri sopivasti virkattua pääntien reunuksen. Lankaa jäi alle 5 g, joten aika tasan se meni.

2502344945_8685c06138.jpg

Juuri tällaista perusneuletakkia kaipasin jo viime kesänä. Oon ihan vilukissa, joten tarviin aina helteelläkin jonkun pitkähihaisen lähettyvilleni varoiksi. Tää on ihana ja tää on mun oma :).