Joulu lähestyy ja meikäläisen neuleet pienenevät entisestään. Ensi viikolla ja viimeistään loppuviikosta pitääkin siirtyä neulomaan pelkkiä Barbin pipoja, nehän ehtivät viimetingassakin valmiiksi :D.
Viimeksi valmistuivat Pienen Prinsessan, alle yksivuotiaan valkoiset lapaset. Lapaskuu jäi näköjään päälle, vaan ihmettelen tässä, miksen sitten tehnyt kaikkia näitä kädenlämmittimiä jo marraskuussa. Ei kai sitten vaan ollut sitä oikeanlaista inspiraatiota.
 
Edit. Lisäsin hiukan tarkemmat kuvat lapasista 18.12.
 
1142438.jpg
 
Mallineuleena lapasen päällä Ullan Rinsessoista tuttu valepalmikko.
Lapaset on muuten tuttuun tapaan ja meikäläisittäin ihan perustavalliset. Aloitin perinteisellä 2 o, 2 n -resorilla ja tein valepalmikkoa vain lapasen päälle. Kämmenpuoli on sileää neuletta. Jätin myös peukalon kokonaan pois, sillä muistaakseni alle 1-vuotiaalle semmoista on jokseenkin turha(uttavaa) sovittaa. Onhan se vähän vilpoinenkin semmoinen oma pieni yksiö pikkaraiselle peukalolle, mukavampi on majailla yhdessä muiden sormien kanssa.
Jos tulee joskus tehtyä vastaavia lisää, niin muistiin: Alussa 36 s, lisäys päällipuolelle 2 s mallineuleen vuoksi = 38 s.
Lankana Tekstiiliteollisuuden Wilma (25 g), puikot 3 mm eebenit.
 
1142436.jpg
 
***
 
Sainpas kaivettua muinoin mainitun Sinisen Puseronkin esille. Eihän siitä muuta puutu kuin hihojen hidas yläosa ja sitten se koko loppukavennus. Ensin siis levennetään ja sitten kavennetaan. Onneksi niin päin ja onneksi ostin lankaa kerän lisää, niin ei tarvitse sitten niin hermoilla  langan riittämisen kanssa. Voipi olla, että inspiraatiokin kurkistelee sen neuleen suhteen ihan nurkan takana.
 
***
 
Eilen touhusimme isompien lasten kanssa tonttujen pajalla ja teimme porukalla lähes kolmekymmentä joulumuistiaista.  
Käsittääkseni nykytontut ovat jo niin valistuneita, että poikkeavat täällä blogeissakin kurkistelemassa salaisuuksia. Muutamat ovat sitten vielä niin lörppöjä, etteivät mitkään salaisuuden pysy tallessa :). Parempi siis kertoa näistä pajoista tarkemmin vasta joulun jälkeen. Ai niin, pitäiskin muistaa kuvata pajan tuotokset ennen kuin leviävät ympäri maakuntaa.
Varsinaisesti emme sukulaisaikuisten kesken ostele toisillemme lahjoja, mutta tämä sääntöhän ei estä tekemästä jotain pientä vaikkapa kummituksille ja mummituksille.
 
***
 
Kukas se muuten lupasi tuolla edellisen jutun kommenteissa alkaa ensi joulun lahjanteon jo helmikuussa? Kiitos oikein paljon ideasta, siitä helmikuusta nimittäin pälkähti yhtäkkiä mieleeni, että mähän tein Huopasesta muutamia tilkkuja viime helmikuun hamstereissa. Olin tilkut jo huovuttanutkin, joten kaivoin laput esille ja kiemurakoristelin ne pukinkonttiin. Kiemuroiden kuvat harmillisesti epäonnistuivat tyystin ja paketti on jo postin lajittelujen vaikutuspiirissä, joten sori, ei kuvaa niistä.
 
 
Oli muuten aivan ihania kommentteja, kiitos taas kaikille!
Olis mulla sitten jemmassa vielä yksi tasapuolisuusneuroosikin, mutta aion nyt pitää sen aisoissa. En Ota Stressiä JOuluneuleista. Piste.
 
 
Joku mikälie joulmöttiäinen tai -pörriäinen muutti meidän soffankulmalle eilen. Ihanan pehmeä otus!
 
1132052.jpg
 
Hyvää viikonloppua kaikille ja iloisenhulppeita jouluvalmisteluja!!
Tai muuten vaan rentoa eloa ja oloa!!