Edit. Vuodatuksella on taas huoltokatko tiedossa tänä iltana. Taitaa tulla tarpeeseen.

Terkkuja messuilta, sittenkin pääsin lähtemään. Hankittua tuli jonkinmoisia herkkuja. Ajattelin, että yritän hankkia jotain uutta. Siis sellaista, jossa pääsee tutustumaan ihan uusiin asioihin, lankoihin tai tekniikoihin. Aika hyvin niissä pysyttelinkin, toivottavasti tuloksia kuuluu jo lähiaikoina eivätkä ne hautaudu vuosikausiksi odottelemaan inspiraatiota.. Niin, no sorruin kyllä vähän puikkosnobbailuunkin... khömmm... messutuliaisiin ja ....ööööh... kaikenlaista pientä kivaa tarttui...

Kuvia herkuista, sit kun ollaan taas kameran ja Vuodatuksen kanssa väleissä.

Tosi kiva oli tavata pari blogituttuakin, morjenstus ja kiitos myös Angorinalle! Keli vaan oli ihan kamala, pelkkää sumua ja usvaa sekä mennen että tullen.

250352.jpg    Lapastelu jatkuu edelleen, uusiakin mahtuu vielä mukaan.

Huomaattehan, että flickrin lapaskuu-kuvagalleria ainakin tämän marraskuun ajan palvelee ensisijaisesti Lapaskuun osallistujia. Tuleeko siitä sitten myöhemmin julkisempikin lapaskuvagalleria, varmaan voidaan sopia lapastelukuukauden päätteeksi niinkin.

Koska lapastelijoiden kesken on luvattu jakaa muutamia arvonta- yms. palkintoja, uskoisin olevan helpompi pysyä ajan tasalla lapastelijoista, kun galleria säilyy ainakin tämän tempauksen ajan osallistujien käytössä. Toki edelleen saa liittyä listalle :).

Kuvia siis täällä: 264407.jpg

 

Koska Vuodatus tuntuu nyt toimivan todella pätkittäin, taidan avata tuonne flickriin yhden "varailmoittautumisketjun". Eilen ainakin vuodatus oli nurinkurin pitkät ajat, mutta Flickriin pääsi ihan hyvin. Eli sinne voi sitten nyös laittaa mulle viestiä.